Alman vointia ja kuulumisia

Alma, meidän perheen ihanainen koiramummeli sai torstaina pitkästä aikaa epileptisen kohtauksen. Edellisen kohtauksen Alma on saanut elokuussa. Onneksi isäntä oli kotona ja soitti emännälle töihin. Almiksella kohtauksen jälkioireet kestivät taas pari tuntia, ja kepo oli vuorannut eteisen vanhoilla, pesuun menevillä matoilla, jotta mummelin oli siellä turvallista oirehtia. 

Lääkitystä muutettiin taas hiukan, puoli tablettia aamulla ja yksineljäsosa illalla. Ainut, että Alma ei ole ihan "oma itsensä" vieläkään. Joko mummeli ei vielä ole täysin toipunut kohtauksestaan, tai ei siitä enää tule toipumaan, tai lääkityksen muutos vaikuttaa koiraan. Perjantaina vein kontrollipissanäytteen eläinlääkäriin, jossa oli edelleen tulehduksen merkkejä, 10 päivänä antibioottikuuri loppui maanantaina... Nyt sitten odotellaan vielä huomiseen viljelytuloksia ja katsotaan. On kyllä eletty ainakin emännän elämän raskaimpia päiviä, ja varmaan Almankin. Ruoka neidille maittaa, mutta muuten on kovin unelias ja "hömppä". Että eipä tämä nyt enää taida olla täysin koiranelämää...

Yökyläilyä ja kylpyläreissua ála Lumo ja Alma

Taas on aikaa vierähtänyt, ei nyt niin hävettävän paljon viimeisimmästä bloggauksesta, mutta kuiteskii.. Koiruleiden mamma, emäntä on nyt vihdoin ja viimeinen, kolme kuukautta myöhässä, saamassa paperinsa amk:sta pihalle. Pitäisi tupsahtaa ensi kuun alusta postiluukusta, kun enhän mä nyt niitä jaksa mistään koululta lähteä hakemaan... Sittenhän sitä taas ollaan, elämän virran vietävänä vailla päämäärää... Ihan kirjaimellisesti. Onneksi kevään yhteishakuunkin kerkeää mukaan, jos vaan keksisi mitä sitä isona tekisi.. Eläinlääkikseen taitaa olla liian lyhyt varoitusaika (ja ehkä liian vähäinen kunnianhimo???)...

Mutta asiaan, tämähän oli Lumon ja Almiksen blogi, ja meinasi emäntä vallan viedä kaiken huomion turhuuksillaan (hyi!). Lumolle kuuluupi hyvää, kuten aina pienelle teini-koiralle pitääkin kuulua. 10 kk päivänsä kunniaksi Lumotus oli aamulla isännältä tarkastanut, että sängyn kulman syöminen on kiellettyä puuhaa. Isännän ohjattua neiti laillisiin puuhiin ja lähdettyä itse kouluun, niin Lumo oli päättänyt toteuttaa loppuun kesken jääneet suunnitelmansa syödä hieman sängyn kulmasta sitä kangasta... Kotiin tullessa oli "kangasoksennus" lattialla, emännän kotiin paluusta iloinen Lumo ja ärvöttävä sängyn kulma... No se siitä sitten, sehän on vaan sänky.

Almiksella taasen on sitten antibioottikuuri. Tuli mummelille perinteinen vanhojen ladyjen sairaus, pissatulehdus. Viikko sitten lauantaiaamuna emäntä viipotti kovaa kyytiä heti yhdeksältä eläinlääkäriin viemään tutkittavaksi Almikselta talteenottamansa aamupissan . Siitä sitten puoli kymmeneksi töihin, päivällä soittelua eläinlääkärille ja töistä hullua haipakkaa takaisin eläinlääkärille, käsi minuutin yli kolme lääkäriaseman ovenrivassa, maksamaan laskun ja hakemaan antibiootit. Sillä pissassahan oli selkeitä tulehduksen merkkejä. Kuuri alkoi onneksi pian toimimaan ja  Alman sisälle pissailu ja levottomuus loppui. Onneksi.

Toissa viikonloppuna Lumolla oli sitten jännä weekendi. Emäntä ei oikein ole raaskinut turhan päiten viedä penneliä mihinkään hoitoon, mutta nyt vihdoin, Lumotuksen ollessa jo mukava pikku-teini-ääliö, mamma rohkeni luovuttaa kultakimpaleensa Mikon siskolle, Maaritille, yhdeksi yöksi hoitoon (jotta omat ihmiset pääsivät hyvillä mielin, tai lähinnä emännällä oli hyvä mieli, ulkoilemaan). Toki mukana oli tuttu ja turvallinen Alma-mummokin (joka ehkä kärsi sitten eroahdistuksesta, jos siitä jompi kumpi kärsi, Lumonkin puolesta). Lumolla tosin taisi olla sangen kivaa Maaritin ja Pasin tykönä. Portugeesipoika Santos on meinaan ihan Lumon lemppari. Kiva kyläpaikka kertoi Lumo sunnuntaina. Siellä oli saanu myllätä sohvaa, hyppiä sänkyyn ja muutenkin touhuta vähän vilkkaampien koirakavereiden kanssa.. Sunnuntaina sitten hyvän hoitopaikan palveluesimies Maaritin kepo Pasi toi tyttöset puoli yhden aikaan päivällä kotiin. Hyvin koulutettu ja asiansa osaava kepolainen oli vienyt liikkuvamman osan nelikosta aamulla puistoilemaan, ja siellä oli riekuttu sitten tunnin verran, joten kotiin saapui kohtuullisen väsyneet koiruudet (Alman väsymys johtui ehkä enemmän siitä, että ympärillä oli ollut normia enempi elämää ja paikka tuttu, mutta dementikolle välillä vieras). Pitäis ehkä ton Pasin vähän kouluttaa tota meidänkin perheen junnu-kepoa, jospa siitä joskus olisi sitten ihan kepolaiseksi asti... (toivossa on hyvä elää)

Tämä viikonloppu kuluikin sitten Turun Ruissalon Kylpylässä isännän isovanhempien 80-vuotis synttäreiden merkeissä. Alma vietiin perjantaina emännän isälle hoitoon, ja Lumo vietti viikonlopun siis hotellissa emännän ja isännän sekä isännän suvun kanssa. Kaikki meni hienosti, niin kuin Lumolla yleensä. Hotellihuoneeseen pystyttiin jäämään yksin, ja mamma lahjoi aina nämä tilanteet joko härän hännällä tai naudan ruokatorvella (Lumo sanoo NAM!) Ainut, että sunnuntaina aamupissalle mentäessä neidin pissa lirahti tuulikaappiin… Lauantaina Lumo pakattiin portugeesi Ursan ja Santoksen kanssa Maaritin ja Pasin farkun takaboksiin häkkiin, ja koirat ihmisineen suuntasivat Nousiaisiin katsomaan Feran jälkikasvua. Ne olivat ihania, pieniä ja vielä kovin avuttomia portugeesien alkuja, yhdeksän kappaleen voimin ihastuttivat meitä ihmisiä. Lumo, Ursa ja Santos pitivät sen parin tunnin kestäneen vierailun ajan kivaa suurella aidatulla pihalla. Farkun takaluukkua avattaessa ei juuri ollut ongelmia saada väsyneitä koiria autoon. Lumo pääsi myös aina välillä vierailulle portugeesien hotellihuoneeseen, ja kuten arvata saattaa Lumolla ja Santarmilla oli aika kivaa..

Nyt kotona köllii varsin väsynyt pieni koiraeläin nimeltä Lumo. Tämän päivän lenkitykset ovat jääneet hyvin vähiin, ja muutaman tunnin levon jälkeen olemme Lumon kanssa lähdössä kohta puoleen Peiqin ja Aidan kanssa ulos. Ihan tähän meidän hoodeille lenkkeilee.. Loppu ilta ajateltiin herkutella, sekä me ihmiset, että koirat. Ja ottaa aika chillisti.

Hämminkiä hiihtoladulla...

Se on tovi taas vierähtänyt edellisestä päivityksestä...

Lumo on saanut taas viettää aikaa ystäviensä Peikon ja Apin kanssa. Sunnuntaina lähdetiin kimpassa nauttimaan ihanasta kevättalven ilmasta Pitkäkoskelle (saatiin jopa isäntä meidän viiden tytön kuskiksi ja lenkkiseuraksi). Tarkoituksena oli mennä pelloille kävelemään, ja kävellä aina Halitalaan saakkaa... Mutta mutta, Etelä-Suomen kaikki kivat koiranlenkityspaikat ovat todellakin hiihtäjien valtaamia (tosin sallikaamme se heille, mutta odottavan aika on vaan NIIN pitkä).

No päätimme olla uhmaamatta yleisiä sääntöjä, ja aiheuttamatta mitään eripuraa koiraihmisten ja hiihtäjien välille, ja suunnistimme Pitkäkosken metsiin ja luontopoluille. Yhden ladun yli jouduimme toki kulkemaan... Peikko ja Api menivät Noora-mamman perässä kiltisti, mutta Lumo pieni saalistaja bongasi jostain hangen alta hiiren... Soppa oli selvä. Hiihtotrafiikin lisäksi ladulla oli kolme ylimääräistä lappalaiskoiraa, vapaana, ja pienen pieni hiiri... Kiitos sille hymyilevälle hiihtäjä-sedälle, joka nätisti aurasi ja jarrutti varoen koiriamme ja oli huutamatta meille (niiaus ja kumarrus). Tilanne ratkesi sillä, että Lumo kun saalistusonnessaan nakkeli pientä ja viatonta hiirulaista ja hiiri-parka putosi ahmatti Peiqin kuonon eteen, niin Peikkopa pisteli hiiren poskeensa ja matka jatkui.Täytyy kyllä sanoa, että sitä kyllä toivoikin, että joku sen söisi niin loppuisi päätön hiiren perässä säntäily.. Ei siinä paljon Petran "EI" ja "TÄNNE"-huutelut auttaneet kun niin ihana liikkuvainen pieni saaliseläin viipotti henkensä edestä kolmen saalistajan hampaista.

Loppulenkki sujuikin kohtuullisen mukavasti, ainut, että olimme kovin kulkevinamme Pitkäkosken majan suuntaa, munkintuoksu aivan tulvi jokaisen nenään, mutta päädyimmekin Majan sijaan Paloheinään... No, tulipa ulkoiltua reilun parin tunnin edestä ihanassa ilmassa ja seurassa. Joku mukava nainen, jolla oli hihnan toisessa päässä 8-vuotias Reppuli-uros, neuvoi meidät hiihtäjä-vapaata-reittiä takaisin Pitkäkoskelle, ja vihdoin pääsimme Majalle munkkikahveille

Tajunnanvirtaa ja muuta höpön löpöä...

Emäntä on sairaslomalla, ja sen ratoksi on päivitellyt blogia, tyttöjen Picasa-albumeita ja tehnyt kaikkea sellaista mitä ei muutoin ehdi, ja välttääkseen sen mitä oikeasti ehkä pitäisi tehdä.. Vaikkei sairaslomalla mitään pitäisikään tehdä, mutta kun olisi yks raportti ja jotain muutakin, ehkä hyödyllisempää tekemistä. Siivotakin pitäisi, mutta siihen oon ihan liian sairas, nykyään lähes aina.

Tosin ihan vuoteen omaksi en ole kuitenkaan joutunut. Hetkellisesti aina jaksan jotain, kunhan se ei vaadi mitään pitkäkestoista ponnistelua. Eli olen siis kipeydestäni huolimatta nauttinut ihanan helmikuisista keleistä. Paljon päälle ja ulos, niin että itse voi liikkua hissukseen ja Lumo on saanut juosta. Almakin on päässyt puistoilemaan meidän kanssa. Ja pakkohan koiria on liikuttaa, aika todella sairas saa olla, ettei siihen pysty..

Lumo on tarkkana kuin porkkana

Almalla on ollut tällä viikolla pari huonoa päivää, tai oikeastan yö ja päivä. Maanantain ja tiistain välisenä yönä oli levoton, ja uninen emäntä vei mummelin puoli neljältä ulos tarpeilleen (olisipa rivitalo tai paritalo, omalla pihalla..), jonka jälkeen Almis jatkoi hetken aikaa levottomuuttaan. Tiistaipäivän oli toki sitten vallan väsynyt, ruoka kyllä maittoi, mutta muuten oli apea ja apaattinen. Eilen ja tänään on nyt sitten ollut taasen vähän paremmat päivät. Emäntä tosin eilen päätti, ja varasikin mummolle kohdun ultrausajan. Juoksuhan Almiksella oli tammikuussa, ja se menikin ihan normisti ohi, mutta jotenkin mummon takapää nyt vähän "haiskahtaa". Parempi siis tarkistaa tilanne...

Koko konkkaronkka, kolmen kopla..

Välillä mietityttää kun neideille tarjoaa ruokaa, että mikä siinä on kun se ei aina maistu. Toki paastoilla saa, ei siinä mitään, mutta jos tarjotaan nappuloita höystettynä Yrjölänpuurolla ja raa'alla kalalla/lihalla tai Neulla, niin mikä siinä on, että kuivat naput kelpaakin paremmin? Periaatteessahan "parempaa" ei tuollaisessa tilanteessa tarjota, mutta entäs huonompaa? Oon nyt tehnyt pariin otteseen kummallekin niin, että kun ovat kupilleen nyrpistelleet, niin oonkin ottanu pois ja tarjonnut tilalle pelkät nappulat, kuivana. Ja on muuten maistunut. Eli olenko herkuttanut koirani niin, että niille kelpaavat välillä ihan perus nappulat ilman mausteita? Lumolle tämän olen tehnyt kerran ja Almalle, meidän perheen suurimmalle herkkusuulle, kahdesti. 

Lumo on löytänyt makujen maailmastaan uuden suosikin, piimän. Pennelinä Lumpialainen ei pahemmin piimästä piitannut, mutta nykyään olen tarjoillut neidille ivälillä han "välipalaksi" lorauksen asidofiluspiimää. Lotkottaa kuppinsa tyhjäksi, ja katsoo mammaa, että saako sitä lisää.. Välillä piimää menee napujenkin sekaan, mutta pääsääntöisesti nappulat maistuu muulla. 

Meillä aina ahkerasti kokkaillaan Yrjölänpuuroa kerran pariin viikkoon kunnon satsi, höystetään kasviksilla ja laitetaan annoksina pakkaseen. Tai annos käsittää siis ehkä kolmen neljän päivän puurot. Lisäksi isantä on leppoisasti ajeluttanut mua kerran pari kuussa Espoon lemmikkieläinpisteeseen hakemaan tytöille Neuta, Puhtia, lohta, lammas-riisiä ja milloin mitäkin. Almalle yleensä uppoaa mikä vain, mutta Lumo ei jostain syystä syö Puhdin kanaversiota. Jotenkin se on Ludmilasta kait hiukka ällöä. Aktiivi-Puhdin syöminen loppui lähinnä siihen, että emäntä ei halua aina oksennus kurkussa annostella neideille ruokaa kuppiin... Menkööt siis maha meillä Oscarin pullina, ja jääkööt Aktiivit muille. "Pötseissä" on siis eroa. Osa haisee ihan tosi nastylle ja osa taas jopa ihan siedettävälle (=pystyy hengittämään melkein nenän kautta kun laittaa kuppeihin). Aktiivia käsitellessäni hain aina kaulaliinan naaman eteen, että pystyin hengittämään..

Lumo kaunistelee puistossa

Mutta eiköhän tässä tarpeeksi tajunnavirtaa tällä erää.. Emäntä voisi keskittyä nyt johonkin oleelliseen, ja tyttäret pitäisi viedä päiväkävelylle. Siellä mukavasti aurinkokin pilkahtaa pilven lomasta..

Muutama fiilistelykuva...

Viime perjantaina, 13.2.2009, kävimme joukolla fiilistelemässä ihanan aurinkoista kevättalven säätä Raappavuoren pelloilla. Siitä muutama tallenne...

Lumo hypähtelee, ehkäpä tissikumin innoittamana...

Pikku Lumo-kissi hiirijahdissa...

Alma viihtyi myös kauniissa pakkassäässä, namien perässä