Treenii, treenii

Blogin päivittäminen on viimeaikoina ollut valitettavasti aika laiskanlaista. Korjataan tilannetta hieman.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin SPeKLin ryhmäkatselmus, eli vuotuinen tasontarkastus SPeKLin alaisten yhdistysten hälytysryhmien koirakoille. Järjestäjänä oli tänä vuonna LUP. Ryhmäkatselmus järjestettiin tänä vuonna Kirkkonummella, joten meillä matka ei ollut kovin pitkä. Mä sain kunnian toimia Espyn toisen ryhmän ryhmänjohtajana. Kokemus oli oikein mieluinen ja avartava. Mulla oli oikein mainio "lammas ja paimenet"-ryhmä, joka koostui kolmesta koirakosta ja kartturista itseni lisäksi. Ryhmähenkemme oli melko loistava, ja opin tuona viikonloppuna äärettömän paljon.  Palaan aiheeseen myöhemmin, tarkoitus olisi kirjoittaa juttu Pelastushaukkuun, joten voin sen sitten aikanaan julkaista blogissakin.

Pumpasen likan kanssa ollaan treenattu säännöllisesti. Maanantaisin on ollut rauniot, sunnuntaisin haku. Lisäksi olen välillä käynyt kuokkimassa torstairyhmän rauniotreenejä, ja ennen peruspimeäkoetta treenattiin jokunen kerta omatoimisesti, lähinnä ilmaisua ja irtoavuutta ohjaajasta.  

Hakutreeneissä tehtiin ennen koetta yksi pidempi harjoitus, jossa alkuun etsittiin tyjällä alueella, jonka jälkeen oli kaksi maalimiestä. Perusongelma meillä on sama kuin monella muullakin, eli koira irtoaa hyvin tallatulle alueelle, toisin kuin tallaamattomalle. No, tätä tullaan harjoittelemaan talven aikana hälyryhmän pitkissä. Koetta edeltävällä viikolla tehtiin moottoritreeni, eli Lumo sai tehdä hyvissä fiiliksissä töitä, haukkua eri mittaiset ilmaisut ja pitää kivaa maalimiesten kanssa. Kokeen jälkeen tehtiin palauttava treeni, eli lyhytkestoinen treeni pienellä alueella, lyhyillä haukuilla ja etsittävänä ainoastaan kaksi maalimiestä.

Parina maanantaina tehtiin ratavaihto HePeKolaisten kanssa. Heidän raunioratansa sijaan vierailimme Bomba-rakennuksessa. Molemmilla kerroilla Lumolle oli kolme maalimiestä, ja toisella kierroksella yksi. Ilmeisesti neiti on alkanut rakastamaan omaa ääntänsä, sen verran pitkään, hartaasti, hyvällä rytmillä ja kovaäänisesti kaikuvassa talossa ilmaisi. Piilot olivat vaihtelevia, ja mikä rakennuksen suurin ongelma on (ja toki raunioilla ja maastossakin tähän törmää), mikä tuntuu ihmisistä helpolta voi olla koiralle hyvinkin hankala. Maalimiehiä oli ylhäällä kaapin päällä, kaapissa ovi raollaan, ylempänä hyllyllä jne. Hyviä treenejä ja Lumosta rakennusetsintä on aika kliffaa. No, mikä etsintä ei olisi?

Raunioilla kävin peruspimeäviikolla kuokkimassa torstairyhmän treenit, ja otettiin vain pari maalimiestä. Toinen oli umppari ja toinen puoliumppari. Lumo työsti tarkkaan ja hyvällä innolla. Ensin nousi keskikasalta maakaivosta maalimies, kaivon kantta raavittiin ja haukuttiin. Toinen maalihenki oli alakasan keskivaiheilla, ja sinne livahdettiin pienen pienestä rakosesta. Nälkähän Lumolle jäi ja homma loppui ihan liian pian, mutta niin sen pitääkin.

Viime viikonloppuna oli Espy-leiri. Leirin teemana oli yllättäen haku. Olimme Lumon kanssa yhdistyksemme oman, ja tällä hetkellä muutenkin oman, kouluttaja Mika Soinisen ryhmässä. Alkuun oli pohtinut, että alan treenaamaan pistoja, mutta päädyinkin ilmaisuvarmuuden ja koiran itsevarmuuden kehittämiseen. 

Lauantain treeneissä otimme molemmilla kerroilla kaksi maalimiestä. Ensimmäisellä kerralla Lumolle annettiin mielikuva, että kohdasta X poistuu maalihenkilö metsään. Koira vietiin pois. Maalihenkilö kiersi toista kautta piiloon. Palasin Lumon kanssa lähetyskohtaan, josta koiralle oli annettu mielikuva ja lähetin etsimään. Hyvin omatoimisesti ja aktiivisesti etsi ja työsti maalimiehen. Aloitti ilmaisun mun ollessa kaukana. Maalimies palkkasi lyhyestä ilmaisusta ja alkoi kuljettamaan koiraa mua kohti sille iloisesti jutellen ja edelleen palkaten. Toisen maalimiehen kanssa tehtiin samainen mielikuvaharjoite, jonka jälkeen koira pois, maalimies toista reittiä piiloon ja koira lähetyspaikasta etsimään. Tämäkin treeni sujui erinomaisesti ja treenin kriteeri täyttyi. Toisella kierroksella teimme vastaavan harjoituksen ilman mielikuvaa ja sekin meni nappiin. Toisella kertaa Lumo ei mitä todennäköisemmin enää edes irrottuaan tiennyt missä mä ja mua beesaava kouluttaja olimme. Pumppis on aika loisto likka! Toki kouluttaja joka silmäkovana tarkkaili koiran työtä huokaili ja pohti, että "tällä saa kyllä pahimmassa tapauksessa hallinnan menetettyä" ja "kohta sulla on koira, jonka lähettää alueelle ja näkee seuraavan kerran maalimiehellä"...

Sunnuntain ensimmäinen treeni oli vähän vastaavanlainen kuin lauantain treenit. Tosin etsinnän sekä ilmaisun kestoa pidennettiin. Jälleen annoimme mielikuvan, koira pois ja lähetys "mielikuvakohdasta". Yllättäen maalimies oli aavistuksen alueen ulkopuolella, mutta ei se mitään, Lumo kyllä löysi. Ilmaisun kesto oli kohtalainen, noin puolen minuutin mittainen hyvänkuuloinen, rytmikäs sarja. Loistavan mainiota!

Toinen treeni oli puhdas ilmaisutreeni, jossa ensin haukuttiin seisovaa maalimies, jonka jälkeen toinen maalimies liikkui paikallaan, kolmas liikkui vähän enemmän ja neljäs vielä enemmän. Kriteerinä oli seisovan ja liikkuvan maalihenkilön ilmaisu ja erityisesti se ilmaisun aloittaminen. Nappiin nämäkin. Edes ohjaajan hysteerisen väsynyt mielentila ei järisyttänyt pientä lapinkoiraa, vaan töitä tehtiin hyvällä moottorilla ja innolla. Ihan loistavan upeeta! Taidamme jatkaa seisovien ja liikkuvien maalimiesten ilmaisutreenejä normitreeneissä, samoin noita irtoamisia ja ilmaisuja kauempana ohjaajasta, mutta samalla myös sitä koiran oma-aloitteista yhteydenpitoa ohjaajaan.

Kouluttajamme antoi mulle luvan olla vähän leuhka, sillä mulla on hänen mielestään "suht valmis koira". Intin kyllä kovasti vastaan, että eihän se ole ikinä valmis, mutta vastaväitteenä kuulemma on suht valmis ja, että tästä vaan kehitetään ja hienosäädetään asioita. Oli sitä mieltä, että jos talvi treenataan, niin keväällä voisi ajatella loppukoetta. Kuulemma koiralle pitää jäädä niitä käyttövuosiakin.Jaa-a, treenataan ja katsotaan. Kiire ei ole. Mun asettama aikatavoite on loppukoe  Lumon ollessa viisi vuotta. Siihen on kaksi vuotta aikaa...

PerusPimeä Pumpanen

Kävimme Lumon kanssa ottamassa uusinnan keväällä mönkään menneestä SPeKLin hakuperuskokeen pimeäosuudesta. Peruspimeä järjestettiin lauantaina 10.9 Veikkolassa oman yhdistyksemme Espyn toimesta. Testajaana toimi Mika Soininen. Pumpanen on nyt PerusPimeä ja PerusPätevä niin PerusPäivän kuin PerusPimeänkin osalta!

Mika testasi myös pääsiäisen peruspimeän, jossa käytimme koko annetun 30 minuuttisen. Tuolloin Lumo oli käynyt kahdesti kahdella eri maalimiehellä kolmesta, ja molemmilla kerroilla jättänyt maalimiehet ilmaisematta. Näin vahingosta viisastuneena ja tovin peiliin katsoneena tulin tulokseen, että vein kokeeseen aivan liian raakileen koiran, ja emämoka ohjaajalta oli se, etten lainkaan tukenut kokematonta koiraani.. Olimme tuolloin pääsiäisenä suorittaneet päivällä peruspäiväkokeen, johon meni huimat seitsemän minuuttia käytettävissä olevasta 20 minuutista. Ilmaisut olivat tuolloin päiväkokeessa tyydyttävän luokkaa.. 


Mutta toisin oli nyt. Viisi kuukautta voi tehdä koiralle ihmeitä! Toki meillä on alla paljon vaihtelevaa treeniä maastossa. Pääosin valoisaan aikaan, mutta ennen koetta tehtiin muutama pimeätreenikin. Koe oli täysi, eli osallistujia oli kuusi. Meille arpaonni suosi viimeisen lähtövuoron, eli pääsimme maastoon noin 03:00 aikoihin.

Kokoontumispaikalta oli noin puolenkilometrin mittainen siirtyminen koealueelle. Tein Lumolle kaikki perusrutiinit, joita teen ennen treenejä: "ootsä menossa hommiin?", "mennäänkö hommiin?" ja annoin Lumon haukkua takaisin. Hallinta, jota jostain syystä jännitin ehkä eniten, meni melko hienosti. Kuljettiin Lumon kanssa "yhdessä". Paikkamakuussa nousi kerran, mutta meni kaukokäskyllä takaisin makuulle. Tuuli pyöri, kuten tuulella on tapana pyöriä. Ilma oli kostea, maasto oli kosteaa. Tein etsintäsuunnitelman, joka muuttui sillä sekunnilla kun lähetin koiran etsimään, ja olin ottanut itse ehkä yhden askeleen.. Olin myös päättänyt tukea koiraani senkin uhalla, että hukkaan itseni kartalta. Se kannatti. 

Ensimmäinen maalimies löytyi noin minuutissa. Ilmaisu alkoi suht ok, ja haukku oli ihan kelpoa. Ette ehkä voi uskoa sitä tunnetta, mikä mulla oli sillä hetkellä kun kuulin Lumon aloittavan ilmaisun! Palkkasin Lumon ja kehuin neitiä tooosi vuolaasti kuinka "loisto likka" Pumppis on. Jatkettiin etsintään. Lumo irtosi hyvin, ja annoin hieman tukeani yrittäen kuitenkin palata suunnitelmaani, kohti alueen oikeaan laitaa. Pieni lenkki keskellä, kehu kun Lumo palasi mua kohti ja jatkoimme. Lumo irtosi kohti alueen oikeaa reunaa, sellaiseen kivaan pikku kuusikkoon, että ainoastaan kellonkilinä kertoi missä neiti viipottaa. Alkoi ilmaisu. Käpälä ylös, ja kun testaaja antoi luvan loikin yli kaatuneiden puunrunkojen ja ojan, ja olin maalimiestä ilmaisevan koirani luona. Taas kehuin vuolaasti kuinka taitava tyttö Pumppis on, ja samalla Lumo nautti Ceasaria (lammasta ja julianeporkkoneita koriainterikastikkeessa) pienestä purkista. Purkin kansi meni kiinni vähän ennen kuin herkut oli syöty, tietty, jotta jää vähän nälkä. Tässä vaiheessa olin tehnyt jos jonkinmoista silmukkaa ja suuntavaisto oli pikkusen hukassa, jos näin voi paljastaa... Kysyin ratamestarilta sijaintiamme ja testaajalta paljon aikaa oli mennyt. Sijainti oli suunnilleen jotain sellaista kuin pitikin, ja aikaa oli mennyt yhdeksän minuuttia. Suunnistimme kohti alueen takakulmaa.

Jostain syystä sitä kulkee aina kaikki karseimmat kuusikot ja pusikot, niin treeneissä kuin kokeessa. Näin tein nytkin. Näin kauempana takalaidan merkkejä, ja jatkoin kohti pohjoista. Jos mitään muuta en tiennyt, niin etukulma josta lähdin oli aikalailla etelässä, joten takakulma lienee sitten suunnilleen pohjoisessa... Edessä oli sellaista aika ihanaa tiheää keskenkasvuista kuusta, jonka seasta sai sukellella kuusenoksat naamaa pistellen. Lumo oli näkymättömissä jossain kuusikon laidalla, kilinä vain kuului. Jostain syystä en tohtinut huudella, en tainnut edes viheltää. Hidastelin ja kuuntelin. Kilinä läheni, taisin sanoa vain "hyvä". Liikuin hieman, kilinä loittoni, hidastelin... Alkoi ilmaisu. Kuuntelin muutaman haukun, nostin käden ja sain luvan mennä koirani luokse. Sieltä kuusikon lomasta sukeltelin kohti aika hyvää ja rytmikästä haukkua. Siellähän ne, Lumo ja kolmas maalimies. 

Se oli siinä se peruspimeä. Aikaa meni 13 minuuttia. Käytettävissä oli 30 minuuttia. En muista koska olisin viimeeksi meinannut pakahtua onnesta. Kevään epäonnistumisen jälkeen maistui aika makoisalta tuollainen aika nappisuoritus koiralta! Tehty työ tuottaa hedelmää. Palaute kokeesta oli hyvää. Ilmaisut olivat hyviä, ohjaajan toiminta oli hyvää, etsintäsuunnitelma oli hyvä.. Parannettavaa, kehitettävää ja opittavaa on, ihan loppuun asti, mutta me ollaan ihan perushyviä, peruspäteviä ja mulla on oikeasti maailman paras  Lumo-Pumbasteriina-Pumppis-Pumpanen!