Lumosta on tullut lumihullu...

Alkuviikko on saatu nauttia talvisista ilmoista ja pitkistä ulkoiluista täysin siemauksin. Emäntä jäi maanantaina muutaman päivän sairaslomalle (työterveyslääkärin suosituksesta) kera antibioottikuurin ja tujun yskänlääkkeen.. Emännän kannalta siis mitään rehki-puhki-liikuntaa ei kylläkään ole harrastettu, mutta aamuisin tai päiväsaikaan on kuljettu reilu tunti metsässä ja pelloilla, jossa Lumo on saanut kulkea vapaana. Vastaavasti illalla tai päivällä on sitten käyty lähikoirapuistossa, jossa Lumon onneksi on ollut kavereitakin paikalla.

Peltofiilistelyä ála Lumo

Maanantai-iltana puistoon tuli Lumon kaveri, belgityttö, Nita ja meno oli kerrassaan huisia. Tiistaina iltapäivällä, isännänkin oltua kotosalla, mentiin yhdessä pellolla ja metsään. Lumo ei malttanut edes tehdä pieniä hakuja metsässä, niin tohinoissaan tyttö oli lumesta. Pellolla mentiinkin sitten kuin päätön kana, Raappavuoren rinteiden alla puksuteltiin parille lumeen pystyyn nostetulle pulkalle, pyörittiin, hyörittiin, juostiin ja touhuttiin. Illalla käytiin taas puistossa, ja paikalla oli pienen pieni, viisi kuukautta vanha Alaskan malamuutti tyttö Aivi. Oli mukava katsella miten Lumo osasi leikkiä vähän "nätimminkin" kun kaveri oli nuorempi ja vielä hieman kömpelömpi. Tuossa vaiheessa parin kuukauden ikäero on hyvin selkeästi nähtävissä. Muistui erittäin hyvin mieleen alkusyksyn puistoilut ja muut kavereiden kanssa riekkumiset, kun Lumo oli vielä NIIN pieni ja jäi takaa-ajoleikeissä jonkin verran jälkeen muista. Mutta ei enää :)

Peltoposeerausta (näyttää muuten jo ihan rotunsa edustajalta)

Tänään aamulla törmättiin metsässä Lappalaispoika Nikkeen, ikää vuoden verran, ja taas mentiin. Tyypit olivat jokseenkin lumessa ja lumisia. Kummallakin lumi paakkuuntui turkkiin, ja ulkoilujen jälkeen Lumo tuo yleensä kilon verran lunta kotiin lähinnä pussihousuihin ja jalkoihin kertyneenä. Muutenkaan typy ei tahdo oikein osata enää liikkua "järkevästi" ulkona. Auratulla tiellä ei todellaakaan VOI liikkua, vaan metriset pientareethan ovat sitä varten. Siellä sitten loikitaan ja pompitaan sekä välillä sukelletaan lumeen... Tänään iltapäivästä mentiin puistoilemaan pienen lumisateen saattelemana. Puistossa seuraa pitivät Aussi uros Dali ja Hovawart tyttö Dora. Nyt sitten köllitäänkin tyytyväisenä. Toki sitä oltiin emännän apuna keittössä tonnikala-makaronilaatikon valmistamisessa, ja tytöt saivatkin maistiaiseksi pienet määrät tummaa makaronia kera tonnikalan. Nyt tämän emännän täytyisi lähteä vaihteeksi Alman kanssa ulkoilemaan.

Juoksujalkaa

 

Ihanaa, talvi tuli! Lumosta on tullut iso tyttö ja Almis voi kuin aina ennenkin..

Kaikkien koirakirjojen ja pennunkasvatusoppaiden mukaisesti vasta puolivuotiaalla koiralla on kehittynyt pidätyskyky. Lumo on elävä esimerkki tästä. Nyt, neidin täytettyä puolivuotta marraskuun alussa, on pissapaperit voitu unohtaa. Oikeastaan viimeisen kuukauden ajan pissoja tuli hyvin satunnaisesti enää sisälle. Ehkä silloin kun on tosi "äksöliä" kyseessä. Esimerkiksi kun perhe Portugeesit tulivat Alma-mummon syntymäpäiville, niin Lumolta lirahti pienoinen ilopissa, jota sitten hännällä huiskittiin pitkin poikin. (Ja toki sillä kasteltiin myös isännän juuri vaihtamat sukat… Mutta sehän on vaan pissaa.) Paperit ovat siis nykyään jemmassa, ja ne nostetaan esille, jos muistetaan, ainoastaan silloin kun isäntäväki on töissä tai pidemmän aikaa toisaalla. Tosin mamma on kyllä vannoutunut pikku-neidin pidätyskyvystä, ja jokseenkin myös siitä ettei kotona yksin ollessa riekuta mitenkään megana, muuta kuin ne lailliset nameilla täytetyt kananmunakennot ja vessapaperirullat. (Sinällään mammalla on kyllä pieni epäilys, että Lumo vilpertti olisi saattanut vierailla emännän ja isännän sängyssä launantain kauppareissun aikana. Todisteena mahdollisesta visiitistä löytyi Dentasticks, ja mistäkö muualtakaan kuin isännän peiton alta.)

Näin marraskuun loppupuolella on vihdoin päästy nauttimaan lumesta ja talven tunnusta täällä eteläisessäkin Suomessa. Lumo on hurmiossa. Viime viikon torstaina satoi ensimmäinen hento lumihuntu, ja neiti tutkaili innolla lumista maaperää. Hieroi itseään pakkasen rapeuttamaan nurmeen, haisteli, maisteli ja tunnusteli. Nyt kun lunta on sitten reippaasti enemmän, niin Lumon mielestä auratuilla teillä kävely on hienohelmojen hommaa, ja neiti loikkiikin metrisillä pientareilla.

Viime lauantaina vierailtiin mukavassa pikku pakkassäässä Etelä-Haagassa. Peiqin ja Aidan kotinurkilla, minne matkattiin lähijunalla. Junassa matkustaminen sujuukin aika mukavasti. Menomatkasta neiti uskaltautui junan rappuset mennessä ylös sekä pois jäädessä alas. Muutenkin matkustaminen meni sangen mukavasti, Lumo olisi vaan halunnut moikata kaikki kanssa matkustajat. Haagassa käytiin koirapuistossa, jossa oli paljon uusia koirakavereita. Olipa siellä toinenkin lappalaispennelityttö nimeltä Hippu. Hipulla oli emännän mukaan ikää yhdeksän kuukautta, ja nimensä mukaisesti Hippu oli ainakin Lumoon verrattuna melko hippu. Ei epäilystäkään että tuosta Lumo neidistä on kasvamassa aikuisten oikeasti aika kookas feminiini rotunsa edustaja.  Puistoilujen jälkeen mentiin vielä tyttöjen luokse kahville. Lumolla oli huisia. Peiqin ja Aidan luona sai mennä isäntäväen sänkyyn, ja siellä pelmuttiinkin kavereiden kanssa. Kotiin saapuikin sitten megaväsynyt pikku neiti.

Säätiedotus lupaili sunnuntaiksi talvimyrskyä ja sankkaa lumipyryä. Me lappalaiskoiramammat olimme sopineet yhteiset ulkoilutuokiot myös sunnuntaille. Tuiskussa ja tuulessa, sankan lumipyryn saattelemana, haukkailtiin raitista talvi-ilmaa Petikon metsässä. Sää suosi jälleen kerran koiranulkoiluttajia. Koirat saivat juosta vapaana ja nauttia rodulleen ominaisesta säästä. Nooran kanssa on sovittu ulkoiluja taas tulevallekin viikonlopulle. Tytöillä on mukavaa keskenään, ja emännätkin viihtyvät hyvin yhdessä.

Lumoa hymyilyttää

Alma-mummollekin kuuluu hyvää. Hän ei tosin, aikaisempien vuosien tavoin, innostu enää yhtä mittavasti lumesta. Mummon kanssa käytiin toissa viikon perjantaina verikokeessa, jonka tuloksia eläinlääkärimme Tanja soitteli viime viikolla. Pientä nousua on edelleen mummelin munuais- ja maksa-arvoissa, mutta hyvin lievää. Lääkitystäkin laskettiin puoleen aikaisemmasta, josko se lisäisi hieman menetettyä lihasvoimaa takajaloissa. Alma käy kerran pari viikossa meidän mukana koirapuistossa. Mummosta puistoon kävely on tyhmää, vaikkakin puistossa puolestaan ihan mukavaa. Cartrophen-pistosta jatketaankin kuukausittaisena ylläpitoannoksena nivelten toimivuuden ja hyvinvoinnin tukemiseksi. Muuten Almis voi kuin ennenkin, ruoka maittaa ja iltaisin meillä herkutellaankin porkkanoila.

Jee, tänään SE vihdoin tuli! Ai mikä se? No Furminator!!! Ystäväni Caro lenteli töidensä puolesta tässä Nykkiin ja takaisin, ja toi meille tämmöisen ihka oman ihmelaitteen. Furmista olenkin oikein silmät kiiluen kokeillut heti aamulla sen saatuani Alman (jolla parhaillaan on karvanlähtöaika) turkkiin, ja kyllä se toimii. Kolmeen otteeseen on täytynyt tätä ylistettyä, kehuttua ja palvottua vempelettä päästä tänään kokeilemaan, ja karvaa lähtee muutamalla vedolla R-E-I-L-U-S-T-I! Yritän vain olla innostumatta liiaksi, jottei meillä kohta ole karvatonta lappalaissekoitusta. Kjäh.

Tämä se on: The Furminator

No saivatpa koiratkin, tai lähinnä Lumo, jotain mieltä lämmittävää eli leluja. Pyysin Caroa tuomaan loppurahoilla jonkin kestävän, ja mahdollisesti aktiivitasoa kohottavan lelun. Niitä tulikin kaksi: Kongin luun mallinen kuminen lelu, jonka päihin saa namut jemeliin sekä kanvaskankaisen Chilly Bone-luun. Joka käytännössä toimii niin, että lelu kastellaan läpi kotaisin, laitetaan mukana tulleeseen suljettavaan mini grip -pussiin ja pistetään pakkaseen vähintään tunniksi. Se on sitten kivan viileä ja rapsakka pikkukoiran hampaille. Lumohan on siitä ihana lapsi, että hän on kyllä aina kovin kiitollinen uusista leluistaan. Ottaa ne heti leikittäväksi (liekö johtuu siitä että haisevat "vieraalle") ja leikkii niillä aikansa, kunnes ne sitten unohtuvat taas hetkeksi. Tosin meillä kyllä leikitään lähes kaikilla leluilla. Sitten on juuri nämä tällaiset speciaalilelut, joita ei varsinaisesti säilytetä koirien ulottuvilla aina. Eli kongit, aktivointipallot ja sitten tämä Chilly Bone. Tosin tuota kongin luuta voisi antaa kaluta ihan aina esim. tapetin sijaan.

Lumo ja Lumon uudet lelut

Tänään käytiin moikkaamassa koirakaveri Sampoa sekä ihanuuden emäntää Marikaa parin tunnin lenkkeilyn merkeissä. Paikkana oli vaihteeksi Pitkäkoski ja siellä mutaisia pellon reunuksia pitkin tarvottiin aina Haltialan tiloille asti. Koirat saivat jousta koko ajan vapaana ja voi kuinka he N-A-U-T-T-I-V-A-T! Lenkki on siitä mainio, että siinä näkee pitkälle jos vastaan tulee muita, niin kerkeää kytkeä koirat. Tai no lähinnä tämä helpottaa mun ja Lumon toimia, sillä meillä saattaa joskus hieman kestää. Niin ei sitten tule vihaisia mulkoiluja tai muuta suun soittoa kanssaulkoilijoilta (joita kyllä yritän mahdollisimman paljon huomioida ja kunnioittaa, mutta haluan valitettavasti opettaa koirani lainvastaisesti kulkemaan kytkemättömänä, ja sitä kautta jossain vaiheessa toivon koirani olevan välittömästi kytkettävissä, ja sitä taitoa ei muutoin voi opettaa kuin nuorena ja käytännön kautta). Lumolla ja Sampolla oli kyllä sangen nastaa. Hepulointia, pientä leikkiä, Vantaan joessa ja kaiken maailman ojissa piti käydä ihmettelemässä (Sampo, joka muuten ei ui, on kuitenkin ihan mahdottoman taitava ojiin ja veteen erikoistunut Akitapoika). Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Lumpsukka oli siis taasen niin paskanen ja mutainen neito, että kotiin päästyä suihkuhuuhtelu kutsui taas. Mutta ei haittaa, mamma ei tahdo olla ilonpilaaja (muuta kuin välillä) ja ei meillä mitään hienohelmoja kaivata. Suihku on keksitty, samoin pesukone.

Taas sataa...

Ihanaista marraskuuta kaikille… Saatiinhan tässä välillä nautiskella hieman kuivemmista ja kylmemmistäkin ilmoista, mutta nyt taas vaihteeksi sataa sataa ropisee… Onneksi meidän Lumo – neitiä ei pieni sade haittaa   Alma taasen on sellainen tyty, ettei sateella viitsisi pahemmin ulkoilla, herkutella vaan…

Lumo ruoanlaittoavussa...

Lumosta on taas tullut vielä ihkumpi koiraneiti. Muun muassa läheisyys on hänestä nykyään sangen mukavaa, samoin ruoanlaitto, isännän kanssa kaikenlainen asentaminen, mamman kanssa puuhailu ja mikä parasta, Almaa ei tee mieli kiusia enää juuri lainkaan! Lumotus on nykyään niinkin rakastavainen juniori Alma-mummoa kohtaan, että nuolee mummelin suunpielet, silmät, ja korvat. Tosin kaiken tämän mielistelyn päätteeksi neidin kyllä tekee usein mieli hieman riekkua ja tassutella mummoa..

Lumo suukottaa Almaa, ja Almalla taitaa mennä hermo...

Viime viikon perjantaina tytöt autoilivat ja hoitivat asioita emännän ja isännän kanssa. Käytiin Jumbossa ostamassa Lumolle 22,5kg ruokaa (eipä lopu heti kesken...), sieltä Käpälämäkeen jossa Alma kävi hakemassa kolmannen Cartrophen-piikin. Käpälämäestä pikaruokapaikan drive-in:n., ja kyllä oli Lumolla taas ihmeteltävää isännän tehdessä roskaruokatilausta… Puhuva pömpeli… Emännän ja isännän tankattua ajeltiin Pitkäkosken koirapuistoon. Siellä olikin seuraa. Puolivuotias porokoiratyttö sekä parivuotias porouros. Puistosta lähti taasen melko likainen ja mudalta tuoksahtava pikku-Lumo sekä aina niin siisti ja sivistynyt Alma-neito. Illalla tehtiin Lumon kanssa vielä pientä koti-toko-treeniä. Vaikka ulkona toisinaan tuntuu, ettei neidillä ole korvia eikä hajuakaan mistään mitä pitäisi (ja mitä osataan oikeasti jo tehdä), niin mamma on kyllä sangen vakuuttunut siitä, että Lumo yrittää vedättää sen minkä kerkee. Kotitreeneissä ei tietenkään ole häiriöitä samalla tavalla, ja perjantai-iltana kermajuuston voimin tehtiinkin vaikka ja mitä. Ja osattiin myös.

Lauantai-iltana Lumo osallistui mamman kanssa meikkaamiseen. Muistuttaen aika paljon Almaa hieman nuorempana, jolla oli tapana tulla makoilemaan mamman viereen lattialle ja tarkkailla tapahtumaa. Lumo seurasi kyllä sangen tarkasti jokaista siveltimen vetoa. Lauantai-iltana tytöt joutuivat olemaan muutaman tunnin keskenään, kun ihmiset kävivät riennoissa. Puuhaa toki jätettiin: erinäisiä pahvisysteemejä joita sai sitten aikansa kuluksi repiä. Ensimmäistä kertaa tuntui, että tytöt oikein odottivat meidän lähtöä ja niitä herkkuja kaiken maailman pahvitolloissa. (Helpottaa kyllä aina emännän mieltä noin lähdön hetkellä tuollainen herkkujen odottelu. Eli olen onnistunut tekemään ihmisten lähtemisestä ja koirien yksin jäämisestä mukavaa, kiitos vielä Maaritille joskus antamastaan vinkistä! Onneksi ihmisten paluu on myös super-mukavaa )

Sunnuntaina oltiin taas ulkoilemassa Peiqin ja Aidan kanssa. No olihan tyttöjen emäntä Noorakin toki mukana. Mentiin Pitkäkoskelle, ja käveltiin peltojen reunuksia pitkin varmaan Haltialan tiluksille asti. Käveltiin samaa reittiä takaisin, ja vielä hetkeksi aikaa koirapuistoon. Pari tuntia meni sateessa ulkoillessa. Tytöillä oli hauskaa. Leikkivät ensimmäistä kertaa kolmisteen, pulahtivat Vantaan joessa, juoksivat mutaisia peltoja pitkin, hepuloivat ja haukkuivat. Huvittavia otuksia. Lumo pääsi ensi kertaa sisälle Peiqin hurjiin leikkeihin, ja pisti samalla mitalla takasin. Aikamoinen hurjimus siis tuo meidän Lumotuskin.

 

Lumo ja Aida

Ensi viikonloppuna olisi taas tarkoitus tehdä joku yhteinen lenkki, ja mahdollisesti vähän treenaillakin yhdessä. Nyt, monen tunnin jälkeen, alan oikeasti tekemään sitä mitä piti… Eli tulosseminaari esitystä ja opponenttiraporttia. Torstain jälkeen ei tartte mennä enää kouluun muuten kuin palauttamaan se "työharjoitteluraportti" sitten jossain vaiheessa, kun olen saanut sen työpaikan, ja ollut siellä pari kuukautta. Sitten virallisesti on tämän tytön amk suoritettu.

Lumon ensimmäinen pentunäyttely 2.11.2008 ja marraskuun alun fiiliksiä

Lumon "näyttelyura" alkoi marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina, 2.11.2008. Paikkana oli Myyrmäen urheiluhalli, ja epävirallisen pentunäyttelyn järjestäjänä Suomen Seurakoirayhdistys.

Lumo ei ollut hallin hälinästä kovinkaan kummissaan. Sisään mennessä hieman ihmetteli, että mikäs paikka se tämmöinen on, mutta tutut ihmiset nähdessään pisti itsensä kehän laidalle maaten kuin vanha tekijä konsanaan. Paikalla olivat myös Lumon kasvattaja Ansku sekä sisko Dixi (Villi-Joikhu Super-Säpinä). Isännän sisko Maarit sai kunnian esittää neidin ensimmäisessä näytelmässä. Emännästä ei ehkä siihen olisi ollut, koska taisin olla porukan pahin jännittäjä.

Ryhmässä oli tasan kolme Suomenlapinkoiraa, kaikki narttuja: yksi ns. virallisen linjan lappalainen, sekä kaksi paimensukuista kanssasisarta. "Yllättävää sinänsä", että juuri tämä virallisenlinjan narttu, joka oli paimentyttöjä muutaman päivän nuorempi ja huomattavasti pienempi, voitti sekä oli ROP-pentu. Lumo sijoittui toiseksi, Dixi kolmanneksi. Tuomarina oli englantilainen Sheena Easton.

Lumon arvostelu PEK2:

 "Pleasing head. Nice top line. Nice shoulder angles in the front. Would like a slightly shorter hock. Just tends to turns elbows out coming towards you."

Vapaa suomennos: "miellyttävä pää, hyvä selkälinja ja etukulmaukset, kintereet voisivat olla aavistuksen lyhyemmät. Liikkeessä kyynärät kääntyvät hieman ulos."

Lumo esittäytyy Maaritin kanssa. Kuva Pasi Jäntti


Kehän laidalla: Lumo ja sisko Dixi. Kuva Pasi Jäntti

Lumo koirapuistossa

Lumon kanssa liikkumista kehässä sekä seisomista täytyy harjoitella, ja paljon. Emäntää puri ehkä pienen pieni näyttelykärpänen sinällään, että varmasti tulemme käymään näyttelyissä aina muutamia kertoja vuodessa. Seuraava mahdollinen näyttely tulee ehkä olemaan tammikuun 2009 lopulla Turussa järjestettävä kansainvälinen koiranäyttely, Top Dog Show. Sinne suunnataan lähinnä kasvattajan innoittamana, sillä Turussa Suomenlapinkoirien tuomarina toimii norjalainen Anne Indergaard. Ja norjalaisten lisäksi paimensukuisista yleensä ovat pitäneet ruotsalaiset sekä tanskalaiset tuomarit.

Eilen tuli ostettua tytöille Nina Ottossonin aktivointipeli. Lumo pääsi testaamaan peliä jo paikan päällä, Alma taas kotona. Mukavaa oli, että meidän lauantaina 16 vuotta täyttänyt mummeli sai kohtuu mukavasti juonenpäästä kiinni.

Tytöt aktivoituvat yhdessä

Lumolla on ollut ihmeteltävää aina aikaisilla aamu- ja myöhäisillä iltalenkeillä kun maassa lepäävät syksyn lehdet ovat niin kovin rapsakoita. Samoin kuuraiseen nurmeen on ihana hieroa itseään, ja jäätyneet lätäköt ne vasta mielenkiintoisia ovatkin.. Tänään käytiin nauttimassa vapaapäivästä ulkoillen Myyrmäen ja Malminkartanon välimaastossa, ja kotiintulomatkalla pyörähdettiin Variston koirapuistossa leikkimässä.

    

Tarkkana

                     

              
Kettutyttö

Meidän jengin parhaat pussihousut ja tuuhein häntä