Huomaamatta
melkein kaksi viikkoa kulunut siitä, kun kirjoitin päivittäväni blogia
säännöllisesti... Viimeiseen kahteen viikkoon mahtuukin tapahtumaa, niin
tarinoidaan tiivistetysti.
Lumo teki ensimmäisen pitkän automatkansa iloiseen Itä-Suomeen, Imatralle, viime viikonloppuna. Matka meni hienosti, niin kuin autoilu noin yleensäkin tältä pikku-neidiltä. Alma mummeli vietiin Espooseen Mikon siskon hellään huomaan, hermolomalle, missä kukaan riiviötär ei ole repimässä hännästä tai hyppimässä kuratassuinensa päälle. Lumolla oli siis käytössää koko takapenkki, jossa neiti matkusti turvavöissä, milloin keräkettusena, milloin rötkötti pitkällään vallaten koko takapenkin.
Imatralla nautittiin äitini herkkupadoista ja tutustuttiin Imatran uusiin hajuihin sekä Lumolle täysin uuteen ympäristöön. Lumo sai taas yhden koirakaverin lisää, äitini Espanjasta lähtöisin olevan, entisen kodittoman terrierimiksi Dixin. Alkuun oli vähän käninää ilmassa, Dixillä on hassu, terriereille tyypillinen tapa, känistä ja päristä. Pahaa sillä ei terrieri-herra kuitenkaan tarkoita. Ehkä mitään sydänystäviä Lumosta ja Dixistä ei viikonlopun aikana tullut, Lumon riekkuminen kävi välillä Dixiä hermoon, mutta yltyivät kaverukset kuitenkin leikkiin muutaman kerran. Reissussa käytiin ihmettelemässä hevosiakin läheisellä tallilla. Ehkä hieman jänniä, isoja, hyvän tuoksuisia otuksia, joiden jätöksissä on mukava käydä pyörimässä. Tokihan niille täytyi hieman puksutella, eikä sen läheisempää tuttavuutta ensimmäisellä kierroksella tehty, mutta ehkä ensi kerralla...
Kuluvalla viikolla oli toiseksi viimeinen kerta pentukurssia. Ollaan käyty tunnollisesti treenimässä Lumon kanssa, viime kerralla mammaa vaivanneesta flunssasta huolimatta oltiin terävänä paikalla. Ja toki sitä treeniä on tehty kotona, lenkillä, koirapuistossa, kaikkialla, joka päivä ja jonkun verran. Lumolla oli hieman omaa hauskaa tämän viikon treenien viimeisessä luokse tulo harjoituksessa. Neiti kävi pikkasen kuumana treenien loppupuolella, ja viimeisessä luokse tulossa ampaisi rakettina mamman ohitse, ja nurmikolle kakalle :D Siitä ei sitten suinkaan tultu kutsusta ja karkuun juoksemisesta luokse, vaan lähdettiin huitelemaan vähän enempi treenanneiden koirakoiden sekaan. Ei paljon naurattanut ei, vaikka "lapsihan" tuo vielä on. Vihainen ei voi, eikä missään nimessä saa olla. Me kuitenkin harjoitellaan luokse tuloa päivittäin, ja se menee kohtuu hyvin. Pientä testausta on ilmassa aina aika-ajoin, mutta se kuulunee asiaan. Mutta minkäs teet, kun ympärillä on mega kivoja juttuja ja hajuja, ja silloin tulee monesti Lumotuksen kuulosta hieman selektiivinen. Kysyipä tässä yksi päivä semmoinen ehkä 10-12 vanha tyttö koirapuistossa Lumoa kutsuttuaan, että tunnistaako se sen nimen.. Kyllähän se tunnistaa, aina halutessaan, mutta jos mielenkiinto on jossain muussa, niin kontaktin luominen on hieman haastavaa ainakin toistaiseksi. Mamman tarttee varmaan opetella jotain sirkustemppuja tai vastaavaa, saadakseen neidin huomion tiukan paikan tullen...
Tässä tyttojen kanssa odotellaan, että Mikko tulee koulusta, ja lähdetään ajelemaan kohti Käpälämäkeä. Alma menee verinäytteeseen. Katsotaan maksa-arvot, ja seerumin lääkeainepitoisuus. Takana melkein 12 tunnin paasto, ja mummelilla on ollut tänään maailmankirjat sekaisin, koska sattuneesta syystä aamulenkin jälkeen ei tullutkaan ruokaa... Mammaa seurattiin. Tultiin vessan ovelle kurkkaamaan, vaellettiin huoneesta toiseen, aina päätyen keittiöön. Odoteltiin keittiössä, ja taas tultiin katsomaan emäntää. Almiksen ilmeestä näki, että "etsä oikeesti tajua, että mulla on N-Ä-L-K-Ä!!!" No onhan se muutos perusrutiineihin, kun 16-vuoden ajan, lähes aina aamulenkin jälkeen on saatu pöperöä massuun. Ja Alma nyt tiettävästi on meidän lauman suurin herkkusuu. No, tarkoituksena kaikesta tästä aamuisesta "kärsimyksestä" onkin valmistaa tytöille tänään nameja Reviiri-lehden ohjeen mukaan... Saadaan Lumotuksellekin terveellisempiä palkkausnameja nakkien ja lihapullien sijaan.
Lumo teki ensimmäisen pitkän automatkansa iloiseen Itä-Suomeen, Imatralle, viime viikonloppuna. Matka meni hienosti, niin kuin autoilu noin yleensäkin tältä pikku-neidiltä. Alma mummeli vietiin Espooseen Mikon siskon hellään huomaan, hermolomalle, missä kukaan riiviötär ei ole repimässä hännästä tai hyppimässä kuratassuinensa päälle. Lumolla oli siis käytössää koko takapenkki, jossa neiti matkusti turvavöissä, milloin keräkettusena, milloin rötkötti pitkällään vallaten koko takapenkin.
Imatralla nautittiin äitini herkkupadoista ja tutustuttiin Imatran uusiin hajuihin sekä Lumolle täysin uuteen ympäristöön. Lumo sai taas yhden koirakaverin lisää, äitini Espanjasta lähtöisin olevan, entisen kodittoman terrierimiksi Dixin. Alkuun oli vähän käninää ilmassa, Dixillä on hassu, terriereille tyypillinen tapa, känistä ja päristä. Pahaa sillä ei terrieri-herra kuitenkaan tarkoita. Ehkä mitään sydänystäviä Lumosta ja Dixistä ei viikonlopun aikana tullut, Lumon riekkuminen kävi välillä Dixiä hermoon, mutta yltyivät kaverukset kuitenkin leikkiin muutaman kerran. Reissussa käytiin ihmettelemässä hevosiakin läheisellä tallilla. Ehkä hieman jänniä, isoja, hyvän tuoksuisia otuksia, joiden jätöksissä on mukava käydä pyörimässä. Tokihan niille täytyi hieman puksutella, eikä sen läheisempää tuttavuutta ensimmäisellä kierroksella tehty, mutta ehkä ensi kerralla...
Kuluvalla viikolla oli toiseksi viimeinen kerta pentukurssia. Ollaan käyty tunnollisesti treenimässä Lumon kanssa, viime kerralla mammaa vaivanneesta flunssasta huolimatta oltiin terävänä paikalla. Ja toki sitä treeniä on tehty kotona, lenkillä, koirapuistossa, kaikkialla, joka päivä ja jonkun verran. Lumolla oli hieman omaa hauskaa tämän viikon treenien viimeisessä luokse tulo harjoituksessa. Neiti kävi pikkasen kuumana treenien loppupuolella, ja viimeisessä luokse tulossa ampaisi rakettina mamman ohitse, ja nurmikolle kakalle :D Siitä ei sitten suinkaan tultu kutsusta ja karkuun juoksemisesta luokse, vaan lähdettiin huitelemaan vähän enempi treenanneiden koirakoiden sekaan. Ei paljon naurattanut ei, vaikka "lapsihan" tuo vielä on. Vihainen ei voi, eikä missään nimessä saa olla. Me kuitenkin harjoitellaan luokse tuloa päivittäin, ja se menee kohtuu hyvin. Pientä testausta on ilmassa aina aika-ajoin, mutta se kuulunee asiaan. Mutta minkäs teet, kun ympärillä on mega kivoja juttuja ja hajuja, ja silloin tulee monesti Lumotuksen kuulosta hieman selektiivinen. Kysyipä tässä yksi päivä semmoinen ehkä 10-12 vanha tyttö koirapuistossa Lumoa kutsuttuaan, että tunnistaako se sen nimen.. Kyllähän se tunnistaa, aina halutessaan, mutta jos mielenkiinto on jossain muussa, niin kontaktin luominen on hieman haastavaa ainakin toistaiseksi. Mamman tarttee varmaan opetella jotain sirkustemppuja tai vastaavaa, saadakseen neidin huomion tiukan paikan tullen...
Tässä tyttojen kanssa odotellaan, että Mikko tulee koulusta, ja lähdetään ajelemaan kohti Käpälämäkeä. Alma menee verinäytteeseen. Katsotaan maksa-arvot, ja seerumin lääkeainepitoisuus. Takana melkein 12 tunnin paasto, ja mummelilla on ollut tänään maailmankirjat sekaisin, koska sattuneesta syystä aamulenkin jälkeen ei tullutkaan ruokaa... Mammaa seurattiin. Tultiin vessan ovelle kurkkaamaan, vaellettiin huoneesta toiseen, aina päätyen keittiöön. Odoteltiin keittiössä, ja taas tultiin katsomaan emäntää. Almiksen ilmeestä näki, että "etsä oikeesti tajua, että mulla on N-Ä-L-K-Ä!!!" No onhan se muutos perusrutiineihin, kun 16-vuoden ajan, lähes aina aamulenkin jälkeen on saatu pöperöä massuun. Ja Alma nyt tiettävästi on meidän lauman suurin herkkusuu. No, tarkoituksena kaikesta tästä aamuisesta "kärsimyksestä" onkin valmistaa tytöille tänään nameja Reviiri-lehden ohjeen mukaan... Saadaan Lumotuksellekin terveellisempiä palkkausnameja nakkien ja lihapullien sijaan.
Mamman typytyttöset
